Rakkaudesta kiveen

Ihmekiven louhos synnytti Nunnanlahden kylän 1800-luvun lopulla. Jugend oli vuolukiven kulta-aikaa. Vuolukivestä veistettiin kansallisrakennusten koristeita, korkokuvia, pylväitä ja portaaleja. Aika etsi suomalaista muotoa ja kansallisia rakennusaineita.

Vientikauppa loppui Venäjän vallankumoukseen 1917. Toinen maailmansota vaihtoi kaiken teräkseen, sähköliedet ja keskuslämmitys korvasivat puuhellat ja uunit. Kesällä 1979 jäljellä oli enää lepikon valtaama hylätty louhos. Sitten paikalle osui uusi yrittäjä.

Tulikiven perustaja, teollisuusneuvos Reijo Vauhkonen ihasteli jo pienenä poikana naapurin emännän vuolukiviuunia. Ja saman uunin hän näki vielä 30 vuotta myöhemmin, yhtä hyvänä ja ehona.

Kipinä syttyi, rakkaus kiveen on kestänyt läpi vuosikymmenten. Vauhkonen pani kaikki yhden kortin varaan ja muutti vuonna 1979 perheineen Sipoosta takaisin Itä-Suomeen. Rohkea ja ennakkoluuloton yrittäjä panttasi talonsa, otti reippaasti lainaa ja hankki tehtaan Ripatin perikunnalta. Tulikivi käynnisti toimintansa vuonna 1980.

Tulikiven synty on mitä parhain esimerkki siitä, miten yksinkertaisesta ahaa-elämyksestä ja oivalluksesta kasvaa kukoistavaa liiketoimintaa. Tulikivestä on kasvanut yli 500 henkeä työllistävä kivialan konserni, joka on tuonut työtä, toimeliaisuutta ja vaurautta maakuntaan. Yli puolet tuotannosta menee vientiin.

Kirjoita kommentti