Kaj Stenvall – Luvassa lämpenevää

02.06.2010 Categories: Elämyksiä kivestä, Kivikylässä tapahtuu, Nauti Taiteesta, Nyt esillä, Suomen Kivikeskus, Tiesithän Kivikylästä 2 kommenttia

Kivikeskuksen vuosittain vaihtuva teemanäyttely vie sinut taiteen maailmaan. Kesällä 2010 Kaj Stenvallin lumoavat ankkahahmot haastavat sinut pohtimaan ilmaston lämpenemistä ja siihen liittyviä ilmiöitä.

Suomen Kivikeskuksen kesän 2010 näyttely on osa Joensuun taidemuseon näyttelykokonaisuutta LUVASSA LÄMPENEVÄÄ – ilmastonmuutos kuvataiteessa. Näyttelyssä on mukana Suomen tämän hetken mielenkiintoisimpia ja tunnetuimpia taiteilijoita. Joensuun taidemuseossa esillä olevassa osuudessa on mukana 30 taiteilijaa.

Suomen Kivikeskuksen näyttelyssä aiheeseen on paneutunut Turussa asuva taidemaalari Kaj Stenvall.

Kaj Stenvall sai jo nuorena opiskelijana Valtion taidepalkinnon. Tuohon aikaan hän maalasi maisemia ja työläisaiheita fotorealistisesti. Varsinaisesti hän nousi pinnalle 1980-luvun lopun ankkateoksillaan, jotka olivat ironisointia ajan pinnallisuutta ja turhamaisuutta kohtaan. Vähän yksinkertaisesta ja huvittavasta ankasta tuli 1980-luvun kasinovuosien ihmisten edustaja.

Stenvallille on ominaista haastaa katsoja keskusteluun. Työt leikittelevät ennakkoluuloilla, mielikuvilla ja tulkinnoilla. Ankkahahmo toimii ikään kuin sisäänheittäjänä aiheeseen. Töiden tarkoitus on tarjota virikkeitä älylle ja tunteille. Stenvallin maalaukset tarjoavat siis mahdollisuuden erilaisille lähestymistavoille. Katsojan oma historia tulee osaksi työtä, sillä vastaanottaja tulkitsee teoksen itsensä kautta. Millaisia tunteita teokset katsojassa herättävät, onko raja komiikan ja tragiikan välillä lopulta hiuksenhieno?

Kaj Stenvallin näyttely Kivikeskuksessa on avoinna 17.6.-31.10.2010.
Lisätietoa taiteilijasta sekä hänen taiteestaan löydät osoitteesta www.kajstenvall.com.


Luvassa lämpenevää Joensuun taidemuseossa

Ekologinen tietoisuus on yksi tämän hetken keskeisistä trendeistä. Ilmastonmuutos on maailmanhistoriassa ensimmäinen teema, joka tuo kaikki maapallon ihmiset saman asian ääreen yhtä aikaa. Tule kokemaan ja näkemään, miten kuvataiteilijat ovat kokeneet ilmastonmuutoksen. Näyttelyssä on mukana maalauksia, piirustuksia, veistoksia, mediataidetta, tilateoksia ja performansseja.

Joensuun taidemuseossa esillä olevassa osuudessa on mukana 30 suomalaisen nykytaiteen keskeistä tekijää. Kokonaisuuteen kuuluu mm. Maaria Wirkkala, Marja Kanervo ja Kari Cavén, jotka ovat edustaneet Suomea kansainvälisissä nykytaiteen biennaaleissa. Heidän teoksiaan leimaa usko aistien voimaan, ekologinen tietoisuus ja kierrätysmateriaalien käyttö.

Joensuun taidemuseo
Kirkkokatu 23
80100 Joensuu
puh. (013) 267 5388
http://taidemuseo.jns.fi/


Kommentoi tai kysy lisää. Avaa/ sulje kommentointi painamalla tästä.    

  1. Kristiina says:

    Järjestetäänkö Stenvallin näyttelyyn opastettuja kierroksia? Jos järjestetään, niin mihin aikoihin ja maksaako sellainen jotain?

  2. Asiakaspalvelu says:

    Kiitos kysymyksestäsi!
    Stenvallin näyttelyyn järjestetään opastettuja kierroksia asiakkaan valitsemana ajankohtana. Opastetun kierroksen hinta on 60€. Kierroksen voi varata soittamalla Kivikeskuksen asiakaspalveluun 020 7636 600.